SÄÄNNÖT

Peliaika on 2 x 15 min juoksevalla peliajalla. Peliaika pysäytetään maaleista ja jäähyistä.

Jatkopeleissä viimeinen minuutti pelataan tehokasta peliaikaa

Otteluita minimissään 4/joukkue.

Alkusarjan jälkeen pelataan sarja sijoituksiin perustuvat jatko-ottelut.

Turnaus pelataan IFF:n sääntöjen mukaan pienin soveltavin poikkeuksin.

Otteluohjelma sekä sijoituksen määrittelevä järjestys

Sarjat jaetaan ikäluokkien mukaisiin lohkoihin, joihin joukkueet asetellaan. Jatkopeleihin pääseminen ja niiden aikataulutus selviää alkusarjojen jälkeen lohkosijoitusten mukaan. Sijoitus määräytyy ensisijaisesti pisteiden mukaan. Voitto 2 pistettä. Tasapeli 1 piste. Tappio 0 pistettä. Tasapisteissä noudatetaan seuraavaa sijoituslistaa:

  1. Pisteet tasatilanteessa olevien joukkueiden keskinäisistä otteluista.

  2. Maaliero (+/-) tasatilanteessa olevien joukkueiden keskinäisistä otteluista.

  3. Tehdyt maalit tasatilanteessa olevien joukkueiden keskinäisistä otteluista.

  4. Maaliero (+/-) kaikista alkusarjan otteluista

  5. Kaikki alkusarjassa tehdyt maalit

  6. Arpa

Otteluissa ei myönnetä aikalisiä, lukuunottamatta mitaliotteluita.

Jatko-otteluissa, joissa voittaja on saatava selville, suoritetaan tasatilanteessa rangaistuslaukauskilpailu kolmella laukojalla. Mikäli kolmen laukojan jälkeen tilanne on tasan mennään yksittäisiin laukojiin. Samaa laukojaa voi käyttää vasta sen jälkeen, kun joukkueen kaikki kenttäpelaajat ovat käyneet suorittamassa rangaistuslaukauksen.

Yksittäinen pelaaja saa turnauksessa edustaa vain yhtä joukkuetta. Poikkeuksista pitää sopia kirjallisesti ennen turnausta kristjan@tallinkfloorball.ee

Kaikissa sarjoissa joukkue saa peluuttaa maksimissaan kahta Y-pelaajaa/ottelu.
Joukkueen listalla saa olla useampia Y-ikäisiä, mutta vain kaksi pelaa/peli. Y-pelaajat tulee ilmoittaa kirjallisesti turnausjärjestäjälle etukäteen osoitteeseen kristjan@tallinkfloorball.ee

Joukkue on velvoitettu toimittamaan 2 viikkoa ennen turnauksen alkua statbeatiin lista toimihenkilöistä ja pelaajista numeroineen. Luetteloon tulee merkitä jäsenen rooli joukkueessa. Tämä vaatimus koskee myös joukkueen toimihenkilöitä. Listaa voi täydentää myöhemmin ainoastaan turnauksen johtajan suostumuksella.

Joukkueen kaikki jäsenet ovat velvoitettuja lunastamaan turnauspassi. Ilman passia olevan henkilön joukkue tuomitaan häviämään kyseinen ottelu 5-0 tai mikäli ottelun tulos on vastapuolen kannalta edullisempi, jää tulos voimaan.

JURY

Turnauksen juryllä on velvollisuus varmistaa turnauksen sujuvuus ja sääntöjen noudattaminen. Mikäli ilmenee sääntöjen rikkomista tai epäasiallista käyttäytymistä joukkueiden tai yksilöiden toiminnassa on jurylla oikeus sulkea joukkue tai yksilö turnauksesta. Myös majoitustiloissa tapahtuvat häiriöt ovat juryn päätäntävallan alla olevia asioita. Joukkue vastaa myös kannattajiensa asiallisesta käyttäytymisestä.

 

JOUKKUEENJOHTAJA

Joukkueenjohtajaksi tulee nimetä henkilö, joka on vähintään 18-vuotias. Joukkueenjohtaja on vastuussa joukkueen jäsenten toiminnasta turnauspäivien aikana. Joukkueenjohtajan on aina oltava järjestävän organisaation tavoitettavissa ja hän on velvollinen toimittamaan  kaikki tiedot, jotka saattavat vaikuttaa turnauksen päätökseen saamiseen.

HENKILÖLLISYYDEN TARKASTAMINEN

Joukkueenjohtajan vastuulla on se, että pelaajan henkilöllisyys on todennettavissa. Turnausjärjestäjällä on tarvittaessa oikeus, yhdessä joukkueenjohtajan kanssa, varmistaa henkilöllisyys oikeaksi. Mikäli henkilöllisyys jää todentamatta, on sanktio sama kuin turnauspassittoman pelaajan kohdalla.

VAKUUTUKSET

Turnausjärjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia vahinkojen varalle. Tästä syystä vakuutukset tulee hankkia joukkueiden toimesta. Myös ensiapuvälineet ovat joukkueiden vastuulla.

VASTALAUSE

Joukkueilla on oikeus tehdä vastalause otteluihin liittyvissä sääntöasioissa. Mikäli vastalause koskee erotuomarin päätöstä tai hänen toimintaa, on vastalauseesta ilmoitettava erotuomarille välittömästi ottelun päätyttyä. Vastalause on perusteluineen toimitettava turnauksen järjestäjätaholle kirjallisena, 10 minuutin sisällä ottelun päättymisestä . Vastalausemaksu on 100 €:n suuruinen. Maksu palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään. Mikäli päätös on hylkäävä jää maksu palauttamatta. Juryn päätös on lopullinen.

LUOVUTUS/SARJASTA SULKEMINEN

Mikäli 5 minuuttia ottelun alkamisen jälkeen joukkueella ei ole sääntöjen mukaista pelaajistoa käytössään on joukkue tulkittu luovuttaneeksi ottelu. Ottelun lopputulokseksi kirjataan luovuttaneen joukkueen 0-5 häviö. Jos tilanne toistuu seuraavissa otteluissa, on joukkue tulkittu luopuneeksi turnauksesta.